Voihan omatunto ja sen tuskat...

Omassa elämässäni on tapahtunut reilun viikon aikana niin paljon uusia asioita, että päätin alkaa niistä nyt sitten kirjoittamaan. Olen jo pitemmän aikaa ollut sellainen, että kavereille olen todellakin kaveri ja niille, jotka minua eivät tunne olen taas jotakin muuta. Vielä noin viikko sitten olin niin syvällä ommissa ajatuksissani, että en saanut niiltä enää missään rauhaa ja tuntui siltä, niikuin oisin vain ollut kaikkien haittona joka paikassa.

Toissa viikonloppuna koin jotakin, jota voi jo verrata ihmeeksi.. Viime viikolla tajusin sen, että jos aina vain miettii kuinka perseestä elämä on, niin kyllähän elämä silloin on perseestä, eli tiivistettynä; elämä on niin perseestä, kuin sen haluat olevan. Tämä ihme oli jotakin mitä olin myös jo pitemmän aikaa kaivannut, mutta nyt kun olen ihmettä käyttänyt liikaa, alkaa se olla jo haitaksi. Kyllähän taikalampustakin maalit lähteepi vittuun jos sitä vaan jatkuvasti hinkkaa.. 

Tilannehhan on se, että tapasin erään tytön josta sain oikein mukavan yhdenillan jutun, joita en olekkaan paljon aikaisemmin harrastanut, sillä en ole niistä koskaan aikaisemmin välittänyt. Nyt sittten erehdyin sitä kokeilemaan ja en voi sanoa, ettenkö olisi siitä pitänyt. Ongelmana tässä on se, että tyttö totesi nyt jo muutaman kerran jälkeen(se siitä yhdenillan jutusta...), että hän pitää minusta, mutta kun minulla ei ole tunteita taas sitten ollenkaan häntä kohtaan.. Minun omatuntoni kohta raiskaa mieleni niin pahasti, että en tiedä mitä tehdä. Toisaalta haluaisin vain sanoa tälle tytölle sen tilantee, mutta en vain pysty sanomaan sitä, koska tuntuu siltä että se varmasti loukkaa sitä. Vaikka toisaalta... Haitaako se?...

En ole aikasemmin juuri ymmärtänyt ihmisiä, jotka harrastavat tämmösiä yhdenillan juttuja, koska minusta se tuntui.... Paino sanalla tuntui... Sitlä että siinä vain hyväksikäyttää ihmistä.. Nyt minä teen sitä itse, saaden samalla siitä jotakin sairasta mielihyvää.. Ainut ongelma siinä on vain se, että minun omatuntoni ei anna minulle rauhaa.. Nyt kun olen tällaisen tilanteen itselleni aiheuttanut, en enää keksi siitä mitään keinoa päästä iriti ilman, että en aiheuta jonkin sortin kärsimystä siitä jollekkin... Enkä todellakaan tarkoita vain itseäni.

Toisaalta voisi yrittää vain unohtaa, mutta ainakaan sellaisille ihmisille joista oikeasti välitän ja olen välittänyt se ei ole toiminut. Toisaalta en taas haluaisi unohtaa, sillä tyttö vaikuttaa muuten mukavalta, mutta ajatusmaailmat vaan eivät todellakaan kohtaa.. En tiedä kuin yhden naisen tässä maailmassa, jolta olen löytänyt yhtä hienon ja erikoisen ajatusmaailman kuin minulla on, tai ainakin hän on ymmärtänyt minua suhteellisen hyvin.. Mutta sekään ei auta, kun hän taas on aivan eri liigassa kuin minä. Minä pelaan jossakin 3 divarissa, kun tämä tapaus taas pelaa jo NHL:ssä... Tarkoittaen isoa eroa siis.....

En voi todeta muuta kuin sen, että mieleni, periaatteeni ja järkeni taisi kaikki kadota yhtenä viikonloppuna... Mutta silti sitä viikonloppun en vaihtaisi pois.. Mietin tässä samalla kun kirjoitin tätä, että jos pystyisin lähettämään tämän itselle, ennenkuin tämä kaikki tapahtui, niin se reaktio voisi olla aika mielenkiintoinen.